58491
34
Zoom out
Zoom in
Vorherige Seite
1/60
Nächste Seite
32
SF
- Jääkaappi-osastossa ilma kiertää siten, että kylmempi ilma,
ollen painavampaa, painuu osaston pohjalle. Siksi on hyvä
sijoittaa liha ja juustot vihanneslaatikon päälle.
- Noudattakaa tarkkaan neuvojamme eri ruokatavaroiden
pisimmästä säilymisajasta: kaikkein tuoreinkin elintarvike ei
säily kauan hyvänä.
- Päinvastoin kuin yleensä luullaan, kypsät ruuat eivät säily
kauemmin kuin raa’at ruokatavarat.
- Älkää sijoittako jääkaappiin kannettomia astioita, jotka sisäl
tävät nestemäistä ruokaa, sillä siitä haihtuva kosteus
muodostaisi huurretta kaapin sisäseinille.
- Jääkaappiosastossa on käytännöllisiä ulosvedettäviä hyllyjä,
joiden paikkaa kaapissa voi siirtää niitä varten olevien kiskojen
avulla (Kuva 1). Näin on mahdollista sijoittaa hyllyille isoja
säilytysastioita tai suurikokoisia ruokatavaroita.
Kuva 1
- Hae ohjeita pakastettavien ruokien valmistukseen eri
opaskirjasista.
- Kokonaan tai vain osittain sulanutta ruokatavaraa ei saa
pakastaa uudelleen: se on syötävä mitä pikimmin (24 tunnin
sisällä) tai sen voi vasta keitettynä tai paistettuna pakastaa
uudelleen.
- Pakastettuja ruokatavaroita ei pidä sijoittaa siten, että ne
tulevat kosketukseen jo aikaisemmin pakastettujen tai
syväjäädytettyjen ruokatavaroiden kanssa, vaan ne on
pantava pakastin-osaston ritilälle, jos mahdollista kylmää sivu-
tai takaseinää vasten. Ei pidä unohtaa, että pakastettujen
ruokatavaroiden säilyvyys riippuu myös siitä nopeudesta, millä
ne tulevat pakastetuiksi.
- Pakastuksen aikana tulee välttää pakastimen oven
avaamista.
- Enimmäismäärä ruokatavaraa, jonka voi pakastaa
vuorokauden sisällä on ilmoitettu laitteen arvokilvessä, joka
sijaitsee jääkaapin alareunassa, vihanneslaatikon vasemmalla
puolella.
- Jotta ruuat säilyisivät mahdolisimman hyvin, ja niiden
myöhemmin tapahtuva sulatus kävisi nopeammin, on hyvä
Oikein tehty pakastus
jakaa ne pieniin annoksiin. Siten ne jäätyvät nopeammin
läpikotaisin. Pakkauksen päälle merkitään sen sisällys ja
pakastuksen päivämäärä.
- Jotta saadaan enemmän tilaa, pakastinosastoa voidaan
käyttää myös ilman laatikoita (lukuunottamatta ensimmäistä
alhaalta) järjestäen ruuat suoraan haihdutuslevyille.
Tarkistakaa aina täyttämisen jälkeen, että ovi sulkeutuu
kunnolla.
- Virtakatkon sattuessa tai jos laitteen toiminnassa ilmenee
häiriötä, ei pidä avata pakastimen ovea. Siten kylmyys ei
pääse pois kaapista ja siellä olevat pakastetut tai syväjädytetyt
ruokatavarat säilyvät täysin hyvässä kunnossa noin 9-14
tuntia.
- Pakastinosastoon ei pidä panna pulloja, jotka ovat täynnä
nestettä: jäätyessään neste laajenee ja rikkoo pullon.
- Jos huonelämpö pysyy pitkän aikaa 14°C alapuolella,
pakastus-osastossa ei kylmyyttä saada laskeutumaan riittävän
alhaiseksi ruokatavaroiden pitkäikaiseen säilyttämiseen, ja
siksi niiden säilytysaika lyhenee.
Play Zone (Kuva. 2)
Uuden “Play Zone” -pullohyllyn kanssa on mahdollista
jäähdyttää nopeasti useita pulloja ja tölkkejä ja lisäksi ne
ovat kätevästi saatavilla.
Jos “Play Zone” on sovitettu lasiseen tasoon on mahdollista
asettaa iso- ja keskikokoiset pullot yksinkertaisesti tukien
pullo paikoilleen. Tällä tavoin esimerkiksi viini säilyy parhaalla
mahdollisella tavalla.
Kun taso kerran on taivutettu ja kiinnitetty asiaankuuluviin
laidoilla oleviin kiinnikkeisiin, voidaan asettaa tölkit (yläosaan),
muovipullot (keskiosaan) sekä loput tölkit ja pullot tason
jäljellä olevaan osaan. Varo tölkkejä asetettaessa, että ne
eivät joudu kosketuksiin jääkaapin takaseinän kanssa.
“Play Zone”-tasoa voidaan käyttää kuten tavallista tasoa (sen
asettamisen jälkeen), se voidaan siirtää yhdeltä tasolta toiselle
yhdessä koko tason kanssa ja se voidaan pestä helposti myös
astianpesukoneessa.
Paras sijoituspaikka tasolle, jolla “Play Zone” sijaitsee, on
keskialue.
Kuva. 2
1
2
34

Brauchen Sie Hilfe? Stellen Sie Ihre Frage.

Forenregeln

Missbrauch melden von Frage und/oder Antwort

Libble nimmt den Missbrauch seiner Dienste sehr ernst. Wir setzen uns dafür ein, derartige Missbrauchsfälle gemäß den Gesetzen Ihres Heimatlandes zu behandeln. Wenn Sie eine Meldung übermitteln, überprüfen wir Ihre Informationen und ergreifen entsprechende Maßnahmen. Wir melden uns nur dann wieder bei Ihnen, wenn wir weitere Einzelheiten wissen müssen oder weitere Informationen für Sie haben.

Art des Missbrauchs:

Zum Beispiel antisemitische Inhalte, rassistische Inhalte oder Material, das zu einer Gewalttat führen könnte.

Beispielsweise eine Kreditkartennummer, persönliche Identifikationsnummer oder unveröffentlichte Privatadresse. Beachten Sie, dass E-Mail-Adressen und der vollständige Name nicht als private Informationen angesehen werden.

Forenregeln

Um zu sinnvolle Fragen zu kommen halten Sie sich bitte an folgende Spielregeln:

Neu registrieren

Registrieren auf E - Mails für Indesit BA13PIX wenn:


Sie erhalten eine E-Mail, um sich für eine oder beide Optionen anzumelden.


Das Handbuch wird per E-Mail gesendet. Überprüfen Sie ihre E-Mail.

Wenn Sie innerhalb von 15 Minuten keine E-Mail mit dem Handbuch erhalten haben, kann es sein, dass Sie eine falsche E-Mail-Adresse eingegeben haben oder dass Ihr ISP eine maximale Größe eingestellt hat, um E-Mails zu erhalten, die kleiner als die Größe des Handbuchs sind.

Ihre Frage wurde zu diesem Forum hinzugefügt

Möchten Sie eine E-Mail erhalten, wenn neue Antworten und Fragen veröffentlicht werden? Geben Sie bitte Ihre Email-Adresse ein.



Info