44
seurauksena tai siksi, että annettuja
ohjeita ei ole noudatettu, valmistaja ei
vastaa aiheutuneista vahingoista.
Käyttötarkoitus
Tämä laite on sähköinen pöytägrilli, joka
soveltuu vähärasvaiseen paistamiseen
ja lihan, kalan, siipikarjan tai vihannesten
grillaukseen.
Urallinen grillipinta soveltuu erityisesti
pihvien grillaukseen ja tasainen puoli kalalle,
vihanneksille ja makkaralle.
Ennen ensimmäistä käyttökertaa
∙ Poista kaikki pakkausmateriaali ennen
ensikäyttöä.
∙ Puhdista grillilevy ja rasvankeräysalusta
kostealla, nukkaamattomalla kankaalla.
Kuivaa huolellisesti.
∙ Anna grillin kuumentua noin 5-10 minuutin
ajan tyhjänä. Näin laitteesta poistuu haju,
jota ilmenee tavallisesti ensimmäisen
käytön yhteydessä. Laitteesta voi tulla
jonkin verran savua; sen takia täytyy
varmistaa riittävä tuuletus avaamalla
ikkuna tai parvekkeen ovi.
Merkkivalo
Lämpenemisen aikana termostaatin
merkkivalo syttyy. Kun haluttu lämpötila on
saavutettu, merkkivalo sammuu.
Lasikansi
Grilliä voidaan käyttää kannen kera tai ilman
kantta.
Kansi avataan työntämällä kannenavaaja
(sijaitsee kannen kahvan yläpuolella) taakse
ja nostamalla kantta. Kun kansi on avattu,
varo erityisesti työntämästä kantta eteen
tai taakse. Kansi suljetaan vetämällä se
ensin ylös ja taittamalla se sitten alas. Kansi
voidaan irrottaa ylöspäin vetämällä, jotta se
on helppo puhdistaa. Se kiinnitetään jälleen
työntämällä kansi takaapäin ohjausuraan.
Termostaatti
Liitäntäjohtoon liitetty termostaatti on
tarkoitettu grillin lämpötilan säätöön.
Seuraavat asetukset ovat suositeltavia:
1-2: lämpimänä pitäminen
3-4: herkkä grilliruoka kuten kala tai kana
5 : pihvit, makkarat ja vihannekset
Käyttö
∙ Asenna rasvankeräysalusta laitteen
sisälle.
∙ Kiinnitä grillilevy ja termostaatin istukka
oikealle puolelle.
∙ Suosittelemme, että levität ensin
ohuelti öljyä grillilevylle, jotta estetään
tarttuminen.
∙ Kiinnitä lasikansi ja sulje se.
∙ Kiinnitä termostaatti istukkaan.
∙ Työnnä pistotulppa pistorasiaan.
∙ Valitse termostaatin säätimellä haluamasi
lämpötila väliltä 1–5. Merkkivalo syttyy.
∙ Kun esisäädetty lämpötila saavutetaan,
merkkivalo sammuu.
∙ Anna laitteen kuumeta 5-10 minuutin
ajan.
∙ Avaa kansi. Aseta kypsennettävä ruoka
grillilevylle. Sulje kansi, jos haluat.
∙ Jotta tarttumattomaksi käsitelty grillilevy
ei vahingoittuisi, älä käytä metalliesineitä
ruoan käsittelyyn.
∙ Varmista, että rasvankeräysalusta ei
vuoda yli käytön aikana. Tyhjennä alusta
ajoissa.
∙ Aseta käytön jälkeen termostaatin säädin
asentoon ”0”.
∙ Irrota pistotulppa pistorasiasta.
∙ Irrota termostaatti istukasta.